Identiteettityön tukeminen

Tampere, Identiteettityön tukeminen, hyvinvointiosaaminen, kulttuuriosaaminen

Persoonalliselle opettajuudelle KYLLÄ  -  roolitetulle opettajuudelle EI

Ihmisen koko ikä on identiteetin kasvua ja kehitystä, hyvinvointiosaamista kulttuurisessa ympäristössään.

Opettajan oma identiteettikasvu hyvinvointiosaamisen osa-alueena on opettajuuden kulmakivi, tai kirkas johtotähti. Opettajan merkittävin työkalu on oma persoonallisuus (Aho 2011, 25). Persoonallisuus on identiteettituntemusta, johon sisältyy itsetuntemus, itsetietoisuus, itseymmärrys ja myös tunnetuntemus. Se on kykyä tiedostaa mihin omat aistihavainnot, tunteet, ajatukset ja toimintamallit pohjautuvat. Tämä näkökulma on oleellinen opettajuudessa, koska opettajan tulee itse tietää, mitä identiteetti on ja mitä identiteettikasvuun sisältyy. Kuinka muutoin hän voi kasvattaa opiskelijoissaan

. Kun opettaja on persoona, hän tuo läsnäoloa ja turvallisuutta (Stenberg 2011, 68). Se miten opettaja näkee itsensä, hän näkee myös opiskelijan ihmisenä kehittymistä?

Kun opettaja tuntee itsensä, hän on rohkea käyttämään työssään omaa persoonallisuuttaan. Rohkeus ei ole niinkään luonteenpiirre, vaan se on pikemminkin persoonallinen tunnepiirrenäillä samoilla silmillä. Ihminen on oma peilinsä.

Opettajuus on aina kulttuurista toimijuutta. Kulttuurista identiteettiä. Tässä opettajan identiteettikasvu ei ole opettajan rooliin kasvua ja roolipuvun päälle pukemista. Näin saatetaan luulla, ja että opettajan tulisi tulla roolissaan vahvemmaksi, kehittyneemmäksi, pystyvämmäksi. Toki opettajana toimiminen on kasvua ja opettajuuden ammattitaidon vahvistumista ja ammatillista kehittymistä. Mutta sen ei tulisi olla roolitetun ihmisen kasvua, koska tällainen vie kauemmaksi kohtaamisesta, läsnäolosta ja tuo vuorovaikutukseen etäisyyttä, piiloutumista. Tällöin ihmisenä olo ei pääse kasvamaan ja kehittymään, ei myöskään tällaisen opettajan opetuksessa olevien opiskelijoiden kohdalla. Opettajana toiminen ei ole piiloutumista roolin taakse.

Opettajan persoonallisuus ja hyvinvointiosaaminen ovat tiedostettua persoonallisuutta, voimaantumista ja hyvinvoinnin vaalimista. Persoonallisuus muodostuu ihmisen ainutlaatuisten piirteiden kokonaisuudesta (Aho 2011, 124). Siinä on omaa kotikutoista persoonallisuutta, omannäköisyyttä, omankokoista persoonallista identiteettiä tunnetaloineen ja elämän hyvän kantavaa voimaa, jossa oma elämänkertomus löytyy ja kasvaa (Pyyhtiä 2010, 189). Persoonallisuus on hyvän vaalimista, elämän myönteisyyden vahvistamista, siis voimaantumista. Se on aktiivisen yksilön aktiivista yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Kun opettaja on aito ihminen ja elävä persoona, hän voi nähdä opiskelijassa aitoa persoonallisuutta ja tukea ihmisenä kasvua. Ensin tulee tuntea itsepersoona ja vasta sitten voi nähdä toisen, eli oppijan ihmispersoonana. Opettaja heijastaa ympäristöönsä ihmisenä olon kaikkinaisia tuntemuksia ja vaikutelmia. Kun opettajan on hyvä olla elämässään, opiskelijoiden hyvinvointi vahvistuu tätä kautta, ja opiskelija voi aistia, että ihmisenä olo ja elämä ovat hyvää. Tämä on opiskelijaa voimaannuttavaa. Kun opettaja tunnistaa hyvän ja vahvuudet, hän auttaa opiskelijaa hyvään ihmisyyteen ja yhteisö voimaantuu (Uusitalo-Malmivaara 2014, 19). Henkinen hyvinvointi on voimaantumista, kohottuvuutta. Kohottuvuuden myötä vaihtoehtojen määrät lisääntyvät ja avautuvat, toiveikkuus synnyttää ajatuksia ja paremmasta tulee parempaa (Saarinen 2014, 17).

Opettajan identiteettikasvun kautta opettajalla on mahdollisuus nähdä oppija aktiivisena, joka tuottaa omaa kulttuuria ja tietoa. Tällaisessa vastavuoroisessa ja kohtaavassa osallisuuden toimintakulttuurissa sekä opettaja ja opiskelija molemmat ovat osaajia, luovia toimijoita, ja heidät molemmat hyväksytään aktiivisina. On kyse osaamisen, oppimisen ja kokemuksellisuuden kumppanuudesta. (Karlsson 2014, 221.)

Vastavuoroinen kumppanuus onnistuu aitojen persoonien kohdatessa tai kun siihen annetaan mahdollisuus, tilaa ja avoimmuutta. Roolitettu opettajuus jättää roolipuvun alle aidon kohtaamisen ja dialogisen kuuntelevan opettajuuden.

Lähteet

Aho, I. 2011. Mikä tekee opettajasta selviytyjän? Akateeminen väitöskirja. 1470. Tampere: Tampereen yliopisto

Karlsson, L. 2014. Sadutus. Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus

Pyyhtiä, L. 2010. Pieneksimitattu  -  kohti ehjää minuutta. Helsinki: Minerva

Saarinen, E. 2014. Esipuhe. Teoksessa L Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväkskylä: PS-kustannus. 16-17

Stenberg, K. 2011. Riittävän hyvä opettaja. Jyväskylä: PS-kustannus

Uusitalo-Malmivaara, L. 2014. Positiivinen psykologia  -  mitä se on? Teoksessa L Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväkskylä: PS-kustannus. 18-27