Opettajuus ja ohjaaminen ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Usein yleisenä lähtökohtana on, että ammattiin opiskelevalla on motivaatio opiskelun läpiviemiseen, taidot ja kyvyt voivat tietenkin olla eri opiskelijoilla erilaisia. Elinikäisen oppimisen neuvosto sanoo julkilausumassaan vuonna 2010, että elinikäisen oppimisen strategiatyö sisältää mahdollisuuden työurien pidentämiseen ja parantamiseen sekä aikuiskoulutuksen että nuorison koulutustakuun kehittämisellä. Nuortenkin tulisi päästä siirtymään opintoihin tehokkaammin ja yksilöllisillä ja joustavilla opintopoluilla mahdollistetaan erilaisten oppijoiden taipumusten ja lahjakkuuksien huomioiminen.

Tasavertaisuus ohjaukseen pääsemiseen ei saa riippua geopoliittisista syistä ja ohjauspalveluiden tulee kattaa koko elämänkaari ja eri elämäntilanteet. Myös pitäisi siirtyä enemmän koulutuksesta oppimiseen työssä ja työpaikalla. Suuri haaste onkin, miten opetus pystyy vastaamaan työelämän vaatimuksiin, tämän päivän työpaikat kun ovat muuttuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana teknologian ja tiedon merkityksellisyyden kasvun myötä (Elinikäisen oppimisen neuvosto, 2010. Mamia, 2007, 10-12)

Edellämainitut muutokset heijastuvat väistämättä opettajan rooliin. Opettajan roolin tulisi säilyä keskeisenä, mutta tiedon siirtämisen sijaan hänen tulisikin olla useammin ”opiskelukyvyn ja oppimisen halun edistäjä ja tukija”. Ammatillisessa koulutuksessa myös työpaikkaohjaajien tukeminen kuuluu opettajan ammattiosaamiseen, samoin osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen. (Elinikäisen oppimisen neuvosto, 2010).

Ohjaamisen toteuttamiseen vaikuttavat sekä yhteiskunnalliset että opettajan työhön liittyvät vaatimukset. Ei kuitenkaan sovi unohtaa opiskelijan panosta tässä ohjaamisessa. Opettajuus parhaimmillaan on dialogisuutta kahden tasavertaisen toimijan välillä. Tuntuu, että myös strategiat suunnitellaan tämän ideaalin pohjalta. Mutta...

Miten opettaja toimii ohjaajana, kuinka ohjata opiskelijoita jotka eivät halua ohjausta?

Ollako opettajamainen ja tehdä työtä opiskelijaryhmän kanssa vai ohjaajamainen ja opettaa yksilöitä? Vai voisiko ollakin niin että ottaisi ryhmässä huomioon yksilölliset toimintatavat? Saako opettaja hermostua häliseviin opiskelijoihin ja sanktioida toimintaa, että motivoituneet saavat opiskella? Vai pitäisikö ohjata opiskelijoita kykyjen mukaan ja käyttää erilaisia toiminnallisia menetelmiä opetuksen tukena? Osaisinkohan minä?

Hannu Koskela teki 2003 tutkimuksen ammattiopiskelijoiden sitoutumisesta opiskeluun. Opettajia ja opiskelijoita haastateltuaan hän kategorioi opiskelijat oppimisvaikeuksellisiin, menestyjiin, soveltumattomiin ja motivoitumattomiin. Menestyjät olivat itseohjautuvia, motivoituneita ja vuorovaikutukseen kykeneviä. Haasteita toivat ne opiskelijat, joilla oli oppimisvaikeuksia, motivaation puutetta ja joidenka sitoutuminen opiskeluun oli vaillinaista ja vuorovaikutus oli lähinnä vastustavaa.

Koskela (2003) esittää asiaa seuraavalla nelikentällä.

NEUVOTTELEVA
SISÄÄN PÄIN KÄÄN TYNYT	A Tottelijat	B Opettajan kanssa yhteistyötä tekevät	ULOS PÄIN KÄÄN TYNYT
	C Vetäytyjät	D Häiritsijät
NEUVOTTELEMATON

Kuvio 1.Haasteelliset opiskelijat ohjaajamaisen opettajan näkökulmasta (Koskela, 2003, 174)

 Neuvottelevat ja sisäänpäin reagoivat opiskelijat ovat tottelijoita.

Neuvottelevat ja ulospäin reagoivat ovat opettajan kanssa yhteistyötä tekeviä.
Neuvottelemattomat ja sisäänpäin reagoivat ovat vetäytyjiä.
Neuvottelemattomat ja ulospäin reagoivat ovat häiritsijöitä.

Koskela sanookin, että opettajan tulee ymmärtää, miten hän ohjaa opiskelijoita ja kuinka vaativa hän on vaikkapa tulosten suhteen, esimerkiksi tottelijat yrittävät oppimisvaikeuksistaan huolimatta toteuttaa vaatimukset liiankin tunnollisesti.

Suosittelen tutustumaan Koskelan ajatuksiin seuraavasta linkistä: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-314-3/urn_isbn_952-458-314-3.pdf.

Ohjaamisosaaminen opettajalla näkyy siinä, kuinka erilaiset oppijat otetaan huomioon opetuksessa. Olen samaa mieltä Elinikäisen oppimisen neuvoston kanssa siitä, että opettajan roolin tuleekin muuttua enemmän ohjaamiseen painottuvaksi, mutta opettamista ja ammattitiedon jakamista tarvitaan myös: työelämä vaatii substanssiosaamista, ei pelkästään tietoteknistä taitoa. Ohjaamisosaaminen näkyykin siinä, että opettaja osaa myös opettaa.

Lähteet:

Elinikäinen oppiminen - mahdollisuus kasvuun ja työllisyyteen. Elinkäisen oppimisen neuvosto. 2010. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/aikuiskoulutus_ja_vapaa_sivistystyoe/elinikaisenoppimisenneuvosto/liitteet/ohjelmajulistus.pdf

Koskela Hannu. OPISKELIJOIDEN HAASTEELLISUUDESTA AMMATTIOPINTOIHIN SITOUTUMISEN SUBSTANSSITEORIAAN. Grounded theory -menetelmän soveltaminen ammattioppilaitoksen opettajien kuvauksiin opetettavistaan. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-314-3/urn_isbn_952-458-314-3.pdf

Mamia, Tero. (2007)Yhteiskunnan ja työn organisoinnin muutoksesta ja niidentutkimisesta. Turun yliopiston sosiologian laitos. Painosalama Oy, Turku . Työsuojelurahaston tutkimuksia. http://www.tsr.fi/tsarchive/files/TietokantaTutkittu/2003/103163Loppuraportti.pdf