Identiteettityön tukeminen -hyvinvointiosaaminen

Bongaajat: Anna-Kaisa Heinämäki, Samuli Mikkola, Mira Mämmi, Irma Pakola

Ammatti-identiteetillä tarkoitetaan elämänhistoriaan perustuvaa käsitystä itsestä ammatillisena toimijana; millaiseksi ihminen ymmärtää suhteessa työhön ja ammatillisuuteen ja millaiseksi hän haluaa tulla työssään ja ammatissaan. Ammatilliseen identiteettiin kuuluvat myös käsitykset siitä, mihin ihminen kokee kuuluvansa ja samastuvansa, mitä pitää tärkeänä sekä mihin hän sitoutuu työssään ja ammatissaan. (Eteläpelto & Vähäsantanen 2008, 26.)

Työelämän muutokset ovat johtaneet siihen, että työelämä ei aina tarjoa mahdollisuuksia osaamisen ja ammatillisen identiteetin rakentamiselle. Aiemmin yhtenäisestä, suhteellisen vakaasta ydinidentiteetistä on siirrytty pirstaloituneeseen, tilanteesta toiseen muuttuvaan ja epäjatkuvaan identiteettiin. Työvaatimuksissa korostetaan vahvalle ammatti-identiteetille vastakkaisia asioita, kuten yliammatillista kompetenssia, moniammatillisuutta, jaettua asiantuntijuutta, ammatillista liikkuvuutta ja joustavuutta, sekä elinikäistä oppimista ja jatkuvaa uusiutumista. Työura on entistä useammin katkolla ja moni vaihtaa tehtäviä tai ammattia, joten jatkuva ammatti-identiteetin rakentaminen ja oman osaamisen uudelleenmäärittely koskettaa yhä useampaa työntekijää. (Eteläpelto & Vähäsantanen 2008, 26-28.)  

Työuran muutoksessa, esimerkiksi opettajan siirtyessä ammatista toiseen hän rakentaa uudelleen omaa identiteettiään, joka perustuu fyysisen hyvinvoinnin, yksilöllisen osaamisen ja henkilökohtaisten arvostusten uudelleenarviointiin. Yksilö joutuu miettimään myös sitä, mitä hän pitää elämässään tärkeimpänä. (Almiala 2008, 38.) Tässä blogissa tarkastellaan erityisesti opettajaopiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja miten sitä voidaan vahvistaa.

”All learning has an emotional base.”

Platon (427 eKr. – 347 eKr)

Oppiminen on paitsi tiedollista ja taidollista, myös emotionaalista. Hyvässä oppimisympäristössä sallitaan erilaiset tunteet. Parhaimmillaan oppiminen aktivoi myönteisiä tunteita, kuten iloa, innostusta, arvostusta ja yksin tai yhteistyössä muiden kanssa ratkaistavat oppimistehtävät voivat synnyttää syvällistä uppoutumista tehtävien tekemiseen.  Nämä ”flow” –kokemukset sellaisenaan ovat jo palkitsevia. Oppimiseen liittyy kuitenkin aina myös epämiellyttäviä kokemuksia ja oppiminen sinänsä aiheuttaa muutoksen ajattelussa, asenteissa ja toimintatavoissa eli oppijan minäkuvassa ja identiteetissä. Myönteiset oppimiskokemukset ja riittävä ryhmästä, opettajalta, perheeltä tai työpaikalta saatu tuki edistävät itseluottamuksen vahvistumista. (Repo-Kaarento 2007, 52-55.)

Koivusalon ym. (2014, 159) tutkimuksessa hoitotyön opettajaopiskelijoiden opettajaidentiteetin kehityksen alkuvaihe koettiin emotionaalisesti kuormittavaksi. Opettajuus koettiin jännittävänä ja pelottavana.  Toisaalta opettaminen tuotti myös iloa, joka liittyi muun muassa aiempiin opetuskokemuksiin. Ammatti-identiteetin muutoksen tuottama emotionaalinen kuormitus tulisi huomioida opettajakoulutuksessa ja mahdollistaa sen käsittely oppimismenetelmien ja ohjauksen keinoin. Ammatti-identiteettiä voidaan edistää aktivoimalla monipuolista reflektiota ja ryhmätyöskentelyä. (Koivusalo ym. 2014, 163-164.)

Aarto-Pesosen (2013, 82) tutkimuksessa voimakkaat tunteet veivät liikunnanopettajan pätevöittämiskoulutuksessa olevien aikuisopiskelijoiden kehitystä eteenpäin. Ammatillinen kasvu oli kokonaisvaltaista ja siksi vaativaa. Myös Aarto-Pesosen tutkimus osoitti, että opettajaopiskelijoiden tunteiden ilmaiseminen ja reflektointi osoittautui tarpeelliseksi ja opettajakoulutuksen tulisi tarjota siihen mahdollisuuksia ja tukea. Oppijoiden voimaantuminen ilmeni ammatillisen näköalan laajenemisena ja merkitysten muuttumisena, ammatti-identiteetin vahvistumisena, aiempaa selvästi parempana työssä ja arjessa jaksamisena ja hyvinvoinnin lisääntymisenä. Voimaantumisella tarkoitettiin itsestä ulospäin suuntautuvaa, tunteisiin sidoksissa olevaa sisäistä voimantunnetta, johon liittyi muun muassa lisääntyvä itsetuntemus ihmisenä ja opettajana, vahvistuva itsearvostus ja luottamus omiin kykyihin, aktivoituminen yksilönä ja ryhmässä sekä vastuunotto samanaikaisesti omasta ja muiden ammatillisesta kasvusta ja hyvinvoinnista. Voimaantumista säätelivät yksilölliset ominaisuudet, esimerkiksi rohkeus heittäytyä, epävarmuuden sietokyky ja kriittinen itsereflektiotaito. Voimaantuminen ilmeni aluksi yksilöllisenä, mutta myöhemmin myös oppijaryhmän yhteisöllisyytenä. (Aarto-Pesonen 2013, 82.)

Aarto-Pesosen (2013, 91) tutkimus osioitti, että ammatillisen kasvun holistista prosessia edistivät parhaiten lähiopetusjaksoilla kasvokkain käydyt vertaiskeskustelut. Turvalliseksi koetussa ilmapiirissä ryhmän sisäinen vuorovaikutus lisääntyi ja oppija suuntautui yksilöstä yhteisöön, mikä vahvisti myös eettisten perusteiden pohtimista. Vertaiskeskustelua syntyi parhaiten pienryhmissä, jotka olivat varsinaisia dialogisen oppimisen keskuksia. Ryhmä samanaikaisesti kuunteli ja kyseenalaisti, vaati perusteluita ja rohkaisi sekä tarjosi olosuhteet yhteiselle ajatusten jakamiselle, kokemiselle, tuntemiselle ja voimaantumiselle. Ryhmä aktivoi mielipiteidenmuodostamista, niiden ilmaisemista, perustelemista ja kannanottoja. Ryhmä toimi oppijalle minäkuvan muovautumisen ja ammatti-identiteetin hahmottamisen apuna, peilinä. (Aarto-Pesonen 2013, 91.)

Myös Koivusalon ym. (2014, 160) tutkimuksessa hoitotyön opettajaopiskelijat kokivat vertaisryhmän merkittäväksi opettajaidentiteetin työstämisessä. Vertaisryhmän hyvä ilmapiiri ja tuttu ryhmä edistivät oppimista, tuki, kannusti, auttoi ja antoi palautetta. Kokemusten jakaminen opiskelijakollegoiden kanssa koettiin kehittäväksi. Toisaalta vertaisryhmissä saattoi olla myös ristiriitoja ja ryhmä lisäsi epävarmuutta, jos ryhmiin liittyi vertailua.

Aarto-Pesonen (2013, 91) toteaa tutkimuksessaan, että ilman erilaisten tunteiden heräämistä ja niiden antamaa voimaa kasvun kehityskulut eivät ehkä käynnisty tai pysy käynnissä. Tasaisuus ja tunneneutraalius oppijan kirjallisissa tuotoksissa ja palautteissa saattaa siis olla koulutuksen edetessä kouluttajalle huolen aihe. Tunteiden vahva asema ammatillisen kasvun holistisessa prosessissa saa aikaan sen, että koko prosessi on vaativa oppijalle niin opiskelijana, työntekijänä kuin ihmisenäkin. Mitä antaumuksellisemmin ja avoimemmin oppija sen kuljettamaksi heittäytyy, sitä vahvempana ja uudistuneempana opettajana ja ihmisenä hän koulutuksesta valmistuu.

Voidaan pohtia, miten edellä mainitut seikat näkyvät omassa koulutuksessamme? Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, onko verkko-opiskeluryhmien ja lähiopetusryhmien välillä eroa opettajan ammatti-identiteetin muodostumisessa.

Lähteet:

Aarto-Pesonen, L. 2013. ”Tää koulutus ei oo tehny musta pelkkää jumppamaikkaa”. Substantiivinen teoria aikuisopiskelijan ammatillisen kasvun holistisesta prosessista liikunnanopettajakoulutuksessa. Väitöskirja. Studies in sport, physical education and health 192. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Almiala, M. 2008. Mieli paloi muualle – opettajan työuran muutos ja ammatillisen identiteetin rakentuminen. Väitöskirja. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 128. Joensuun yliopisto. Joensuu.

Eteläpelto, A. & Vähäsantanen, K. 2008. Ammatillinen identiteetti persoonallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa: Eteläpelto, A. & Onnismaa, J. (toim.) Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. Aikuiskasvatuksen 46. vuosikirja. Kansanvalistusseura. Helsinki. 24-49.

Koivusalo, H., Joronen, K. & Koivula, M. 2014. Hoitotyön opiskelijoiden ammatti-identiteetti hoitotieteen pedagogisissa opinnoissa. Hoitotiede 26 (3). 154-165.

Repo-Kaarento, S. 2007. Innostu ryhmästä. Miten ohjata oppivaa yhteisöä. Kansanvalistusseura. Helsinki.